Edelläkävijä taloushallintomaailmassa

Meillä ihmiset ovat aina etusijalla! Asiantuntijamme työskentelevät monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä

Talous- ja palkkahallinnon konsultit varmistavat kirjanpidon perusprosessien sekä palkanlaskennan toimivuuden, laativat asiakasyrityksien tilinpäätökset ja hoitavat muut erilaiset viranomaisilmoitukset.

Controllerit ja CFO:t tarjoavat asiakasyrityksille talousjohdon palveluja varmistaen, että yrityksen toimiva johto ja sijoittajat tekevät päätökset luotettavan taloudellisen informaation pohjalta, sekä lisäksi ohjaavat omilla toimillaan asiakasyritysten toimintaa kannattavampaan suuntaan. Projektiluontoisesti he osallistuvat myös erilaisiin konsultointi- tai private equity -hankkeisiin.

Greenstepiläiset ovat nykyajan taloushallintoalan ammattilaisia

Työtä tehdään joustavasti hyödyntäen esimerkiksi etätyön tuomia mahdollisuuksia, luonnollisesti kuitenkaan tinkimättä asiakkaidemme palvelun laadusta. Osaamisen ylläpito on meille tärkeää, joten kouluttaudumme säännöllisesti. Käytössämme meillä on nykyaikaiset taloushallinnon järjestelmät.

 

GREENSTEPIN ARVOT

  • Halu asiakkaan ilahduttamiseen
  • Tahto uusiutua ja kehittää osaamista
  • Into saada aikaan ja yhdessä onnistuminen
  • Rehellisyys ja toisten ihmisten arvostaminen

 

PALVELUT

Taloushallinto

Osaavat talous- ja palkkahallinnon konsulttimme pistävät päivittäiset, pienet transaktiot järjestykseen.



Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Sorry we couldn't be helpful. Help us improve this article with your feedback.