Aloita uusi aihe

Marja-Liisa Lohtander

Visma

Maahantuonnin arvonlisäverotus Verohallinnolle

22-12-2017 1:09 pm tekijä Marja-Liisa Lohtander

Maahantuonnin arvonlisäverotus siirtyy Tullilta Verohallinnolle 1.1.2018 ja maahantuonnista suoritettava vero ja veron peruste ilmoitetaan oma-aloitteisesti arvonlisäveroilmoituksella kuten muutkin verokaudelle kohdistettavia liiketapahtumia koskevat tiedot. Maahantuonnin arvonlisäveron perusteen laskennassa ei ole muutoksia aiempaan. Ajallisen kohdistamisen ratkaisee tullauspäätöksen tullauspäivä. Ahvenanmaalta tuontien osalta vero kuitenkin kohdistetaan kuukaudelle, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt, sillä Ahvenanmaan ja manner-Suomen välisessä tuonnissa Tulli ei tee arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjen osalta tullauspäätöstä. Arvonlisäverotusmenettelyn muutos koskee kaikkia arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjä tahoja.

Netvisoriin on lisätty kaksi uutta ALV-koodia, joilla maahantuonnin tapahtumat kirjataan ja jolloin ne raportoinnissa ohjautuvat alv-laskelmalle ja oma-aloitteisten verojen veroilmoitukselle:

  • MAAL: ‘EU:n ulkopuolinen maahantuonti ALV’
  • EVMA: ‘EU:n ulkopuolinen maahantuonti ALV ei väh.kelp’

Alla esimerkkejä uusien koodien käyttämisestä sekä niiden perusteella oma-aloitteisten verojen veroilmoitukselle muodostuvista tapahtumista.

              

              

             

Kun maahantuontiin liittyvä ostolasku on jo kirjattu ja siihen saadaan myöhemmin tullauspäätös, suosittelemme, että alv-koodin muutos tehdään ensisijaisesti ostolaskun kautta, mikäli se on mahdollista. Tällöin ostolasku avataan muokkaustilaan ja vaihdetaan alv-koodiksi MAAL tai EVMA tilanteen mukaisesti. Toinen vaihtoehto on kirjata yllä kohdassa 2 tapaan manuaalinen kirjaus, jolla tullausarvo saadaan raportoitua oikealle kaudelle. 



Lisätietoja Maahantuonnin arvonlisäverotusmenettelyn muutoksesta löytyy mm.:

Verohallinnon ohjeesta: https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/61955/maahantuonnin-arvonlis%C3%A4verotusmenettelyst%C3%A4-1.1.2018-alkaen/

Kirjanpitolautakunnan uusitusta yleisohjeesta arvonlisäveron kirjaamisesta:

http://tem.elinar.fi/tem/kirjanpi.nsf/all/50B78DD1DC1DA1BAC22581E500402457?openDocument

Tilisanomien artikkelista aiheeseen liittyen: https://tilisanomat.fi/verotus/maahantuonnin-arvonlisaverotus-muuttuu


Marja-Liisa Lohtander

Visma

03-05-2018 11:05 am tekijä Marja-Liisa Lohtander

Laitan tähän viestiketjuun linkin Verohallinnon tiedotteesta, jossa kerrotaan, että OmaVero -palvelusta on nähtävissä Tullin vertailutieto maahantuonneista. Ilmoittajan tulee itse laskea maahantuonnin arvonlisäveron peruste ja määrä ja nämä ilmoittaa, mutta Tullin vertailutieto, jonka Tulli lähettää Verohallinnolle, on nähtävissä OmaVeron kautta.

OmaVerossa näkyy Tullin vertailutieto maahantuonneista - Verohallinto

A

Anonymous

02-01-2018 2:28 pm tekijä Anonymous

Ensimmäisenä ihan käytännön kannalta tulee mieleen että jos tullauspäätös tulee saman kuun aikana (niinkuin sen pitäisikin tulla aina), niin kätevämpi muokata vain alkuperäistä laskua ja tiliöintiä eikä tehdä ylimääräisiä MU-kirjauksia. Lisäksi MU-kirjaukset viittaavat yleensä johonkin poikkeamaan mitä nämä kirjaukset nyt eivät tule olemaan.

Jos haluaa varmistua siitä että varmasti saa kaikki tullauspäätökset, voi käyttää jotain tuloslaskelman selvittelytiliä mikä tulee olla nolla joka kk:n päätteeksi.

EDIT tekstissä olikin viimeisenä tuo suositus että alv-koodi muutetaan ostolaskun kautta mutta se voisi ohjeistuksessa olla heti ensimmäisenä ykköskohdassa caps lockilla Smiley Happy.

Kirjaudu tai Rekisteröidy lähettääksesi kommentin