Julkaisimme 20.11.2024 muutokset vuoden 2025 verokortteihin. Verokortin manuaalisessa tallentamisessa tarjotaan oletuksena päivämäärät siten, että verokortin voimaantulopäivä on aina 1.1. ja päättymispäivä 31.12. Verokorttien noudosta on poistettu verokortin automaattinen voimassaolon jatkaminen tammikuun loppuun asti. Joten jatkossa noudetut verokortit päättyvät aina 31.12.
Muutoksen myötä mikäli verokortti noudetaan ohjelmaan sähköisesti ja sen tiedot kuten esimerkiksi päättymispäivä muuttuu, poistuvat aiemmin manuaalisesti tallennetut "tulorajaan vaikuttavat ansiot" verokortin tiedoista. Tilanteen voi välttää sillä, että ennen verokortin noutoa olemassa olevan verokortin tietoihin asetetaan päättymispäiväksi 31.12.2024. Tällöin nouto ei nollaa verokortille mahdollisesti manuaalisesti annettuja "tulorajaan vaikuttavia ansioita".