04-11-2015 8:45 am tekijä Anonymous
Voiko myyntilaskupohjaa muokata muutoin kuin lisäämällä siihen yhtiön logon ja valitsemalla miten osoitetiedot näkyvät laskulla
Visma ✓
05-11-2015 7:04 pm tekijä Rane Olsen
Moi Taru,
Valitettavasti käyttäjä ei voi itse muokata laskupohjaa, ainoastaan logon ja osoitetietojen näkyvyyden voi määrittää.
Lisätyönä on kuitenkin mahdollista tilata räätälöity laskupohja. Kustannusarvioon tarvitaan malli halutusta lopputuloksesta, tai kuvaus piilotettavista/lisättävistä kentistä. Tekninen osastomme arvioi tämän jälkeen, ovatko muutokset mahdollisia toteuttaa ja mihin hintaan.
10-02-2016 10:48 am tekijä Anonymous
Laskupohjassa on paljon tietoja jotka ovat suurimmalle osalle asiakkaista turhia ja siksi olisi tärkeää jotta pohjaa voisi hieman muokata. Toimitustapa ja -ehto on esimerkiksi aika monella turhia. On myös erikoista että uudella asiakkaalla nämä kentät ovat oletuksen viedään ja sopimuksen mukaan. Eikö kentät tulisi oletuksena olla tyhjät ja tarvittaessa voitaisiin lisätä tieto?
Hyvä pointti on myös yllä mainittu ale% jonka mukana olo antaa nyt laskun vastaanottajalle käsityksen että alennukset ovat yleensä käytössä, mutta minä en vain saanut alennusta.
Lasku on tärkeää viestintää asiakkaalle ja pienet käytettävyyspanostukset vaikuttaa paljon käyttökokemukseen. Toivottavasti mm. näihin on parannuksia suunnitelmissa.
11-02-2016 10:05 am tekijä Anonymous
Laskupohjan lisäksi toivoisin, että "Kuitti" olisi myös muokattavissa. Olemme saaneet useamman kyselyn asiakkaalta kun hän on saanut kuitin "joka näyttää/tuntuu asiakkaan mielestä laskulta koska siinä on myös mm. tilinumerot ja maksuehto". Vaikka meillä tähän kuittiin lisätään vielä erikseen maininta "Kuitataan maksetuksi" ei asia kaikille aukea.
Anonymous
05-11-2015 9:31 am tekijä Anonymous
Terve! Kyselin taannoin Vismalta, voisiko laskupohjalta poistaa esim. Ale-% -sarakkeen, koska emme käytä prosenttialennuksia ja sarake vie laskulla tilaa tärkeämmiltä tiedoilta. Homma olisi tehty tuntitöinä ja hintaa olisi muistaakseni tullut useampi satanen. Toivottavasti tähän tulisi jossain vaiheessa parannusta ja käyttäjät pääsisivät jatkossa paremmin valitsemaan laskuilla, tilauksissa, lähetteissä yms. tulosteissa näkyviä tietoja.