Starta ett nytt ämne
A

Arto Muikku

Uudistuneen Netvisorin jatkokehitys

15-07-2016 1:03 pm tekijä Arto Muikku

Hei,

(päivitetty 15.12.)

Kiitos kaikille palautteesta sekä korjaustarpeiden ja kehitysehdotusten raportoinnista! Toivottavasti saadaan palautetta vielä lisää, siitä on ollut paljon hyötyä.

Listailen alla vielä tarkemmin jo julkaistuja ja kesän aikana vielä tulevia muutoksia, sekä avaan meidän jatkokehitysajatuksia. Ensi viikolla alamme mainostamaan uudistusta palvelun sisällä laajemmin jotta käyttäjät, jotka muutosta eivät vielä ole huomanneet, pääsevät siihen tutustumaan. Joka tapauksessa jo nyt uudistuksen käyttöaste on ollut positiivinen; esimerkiksi viime viikolla Netvisoriin tehtiin noin 4 miljoonaa sivulatausta, joista jo noin joka kymmenes käytti uutta ilmettä. [päivitys 15.12.: jo noin 80% kaikista käyttäjistä käyttää uutta]

Joulukuun aikana uusi ilme otetaan käyttöön Netvisorin kehitystiimin puolesta niille käyttäjille, jotka sitä eivät itse ole vielä valinneet. Vanhaan kotinäkymään on edelleen mahdollista siirtyä väliaikaisesti.

Alla lista korjauksista, joita olemme julkaisseet asiakaspäivien ensimmäisen julkaisun jälkeen:

Kesäkuu:

  • Tehty muutos, että uudistunutta Netvisoria ei tarvitse valita joka kerta erikseen, vaan valinta muistetaan [julkaistu]
  • Uudet aloitussivut ja valikko toimivat nyt mobiililaitteissa paremmin [julkaistu]
  • Korjattu ongelma, jossa uusi Netvisor poistui valittavista jos yritys kytki Netvisor-palveluita pois päältä [julkaistu]
  • Korjattu ongelma, jossa uusi Netvisor ei tullut uusille Netvisor asiakkuuksille valittavaksi [julkaistu]

Heinäkuu:

  • Korjattu Velvoitteet-widgettiä jotta se näyttäisi velvoitteiden tilat oikeammin [julkaistu]
  • Lisätty uudistetun Netvisorin esittelyvideo aukeamaan, kun uudistettuun tiedotusnäkymään siirrytään ensimmäistä kertaa [julkaistu]
  • Korjattu ongelma, jossa ostoreskontranäkymä näkyi väärin uuden Netvisorin ollessa päällä [julkaistu]

Elokuu:

  • Lisätty mahdollisuus porautua Kausi-widgetistä valittuun toimintoon, esim. lukitusten valintaan [julkaistu]
  • Parannettu termejä Pikalinkit -ja Lukitukset -widgeteissä [julkaistu]
  • Korjattu Poikkeukset & Huomiot -widgetistä viitesuoritusten lukumäärä niin, että se näyttää kohdistumattomat viitesuoritukset ainoastaan avoimilta tilikausilta [julkaistu]
  • Korjattu Myyntitilaukset -widgetin avoimien myyntitilausten lukumäärä näyttämään oikein [julkaistu]
  • Korjattu ongelma, jossa Avoimet matkalaskut "maksettu viimeisen 30 pv" sisällä ei ohjattu maksettuihin matkalaskuihin [julkaistu]
  • Muutettu Pankkitilit-widget näyttämään ainoastaan aktiiviset pankkitilit [julkaistu]
  • Korjattu ongelma, jossa Poikkeukset & Huomiot -widgetin tarkastamattomien tiliöintien luku näyttää välillä väärin [julkaistu]
  • Muutettu sivujen sisäisiä navigointeja lisäämällä Seurantakohteet välilehtenä Tilinpäätöksen alle [julkaistu]
  • Muutettu kirjanpidon asetuksista välilehti Uudelleen numerointi muotoon Tositteiden uudelleen numerointi [julkaistu]
  • Muutettu kirjanpidon asteuksista välilehti Pikalinkit muotoon Controllerin pikalinkit [julkaistu]
  • Lisätty Yrityskohtaiset palkkalajit välilehdeksi Palkkamallien alle [julkaistu]
  • Lisätty puuttunut Henkilöstöhallinnon valvontanäkymä palkkojen valikkoon [julkaistu]
  • Lisätty puuttunut Tililuettelon kopiointi yritysvalikkoon [julkaistu]
  • Muutettu taloushallintovalikon Velvoitteet osion ryhmittelyä paremmaksi [julkaistu]

Syyskuu:

  • Tehty Ostot-aloitusnäkymään uusi widget Avoimet ostot ja kulut [julkaistu]
  • Korjattu ongelma, jossa uusi valikko näytti ettei tiettyihin toimintoihin ole pääsyä vaikka käyttöoikeuksien mukaan on [julkaistu]
  • Ostot-aloitusnäkymään uusi widget Tiliöimättömät ostolaskut, joka näyttää viisi viimeisintä tiliöimätöntä laskua [julkaistu]
  • Ostot-aloitusnäkymään uusi widget Tarkastettavat ostolaskut, joka näyttää viisi viimeisintä asiatarkastamatonta tai hyväksymätöntä laskua [julkaistu]
  • Ostot-aloitusnäkymään uusi widget Maksatusvalmiit ostolaskut, joka näyttää viisi viimeisintä maksatusvalmista laskua [julkaistu]
  • Ostot-aloitusnäkymään uusi widget Maksupalvelussa olevat ostolaskut, joka näyttää viisi viimeisintä maksettua laskua [julkaistu]
  • Lisätty uusi valikko oletukseksi päälle uusille Netvisor-käyttäjille [julkaistu]

Joulukuu:

  • Uudistettu käyttöliittymä otetaan käyttöön "pakotetusti" niille käyttäjille, jotka sitä eivät ole vielä valinneet. Vanhaan voi edelleen siirtyä. [tulossa]
  • Yrityshaun parantaminen (parempi käytettävyys, suosikit) [tulossa]

Tammikuu:

  • Muokattavat aloitusnäkymät käytössä [tulossa]

Yksi suurimmista kehitystoiveista joka teiltä on tullut, on aloitusnäkymien kustomointi. Lähestulkoon kaikki palautteen antajat ovat toivoneet, että aloitusnäkymiin pitäisi voida itse vaikuttaa. Pitäisi voida valita sisältö mitä niissä näytetään tai ei näytetä. Kiitos palautteen, tämä sovittiin tehtäväksi. Tulemme syksyn aikana kehittämään aloitusnäkymiin mahdollisuuden järjestellä ja poistaa widgettejä, sekä teemme erillisen "widget-gallerian" jonka kautta näkyville voi valita käyttäjäkohtaisesti sitä sisältöä mikä ketäkin kiinnostaa. Ideoita otetaan vastaan ja palataan tähän aiheeseen tarkemmin syksyn aikana. Smiley Happy

Muita suurempia muutoksia mitä loppuvuonna tuodaan ovat yritys- ja tilitoimistokohtaiset valikot sekä työpöydät, yrityksen valinnnan parantaminen ja tietysti myös paljon lisää sisältöä (ts. widgettejä). Alla ranskalaisilla viivoilla hahmotelmaa mitä lisäsisältöä mihinkin osiokohtaiseen työpöytään olemme ajatelleet:

Koti

  • Yrityksen viimeisimmät tapahtumat (esim. tiliote saapunut, myyntilasku luotu, ostolasku maksettu..)
  • Yrityksen akuutit asiat
  • Tilannehuone

Myynti

  • Viimeisimmät myyntitapahtumat (myyntilasku lähetetty, suoritus saapunut..)
  • Top 5 asiakkaat, tuotteet, myyjät
  • Myyntilaskuautomaation huomiot
  • Oma myyntini
  • Omat widgetit myyntilaskuille tiloittain (viimeiset 5 lähettämätöntä, avointa, erääntynyttä..)

Tuotteet

  • Viimeisimmät tuotetapahtumat (tuote x myyty, tuote y alitti hälytysrajan..)
  • Loppumassa varastosta
  • Varastoon tulevat toimitukset
  • Myöhässä olevat ostotilaukset

Ostot

  • Viimeisimmät ostotapahtumat (ostolasku maksettu, uusi toimittaja perustettu..)
  • Avoimet ostot ja kulut
  • Omat widgetit ostolaskuille tiloittain (viimeiset 5 uutta, asiatarkastuksessa, hyväksynnässä..)
  • Listaus tapahtumista joiden käsittelijä on palkanlaskennan mukaan poissa
  • Top 5 toimittajat
  • Ostolaskuautomaation huomiot
  • Toimittajahuomiot

Matkat

  • Viimeisimmät matkatapahtumat (uusi matkalasku, matkalasku maksettu..)
  • Listaus tapahtumista joiden käsittelijä on palkanlaskennan mukaan poissa
  • Tiimin matka- ja kulukorvaukset
  • Matkalaskulle kohdistettavat ostolaskurivit

Taloushallinto

  • Viimeisimmät tapahtumat (tiliote saapunut, tosite mitätöity..)
  • Avoimet saatavat ja ostovelat

Työaika

  • Tiimin työaika
  • Tiimin huomiot
  • Uudet työntekijät
  • Kertyneet lomapäivät
  • Verokortti

Palkat

  • Viimeisimmät palkanlaskennan tapahtumat
  • Palkanlaskennan puutteet ja huomiot
  • Hyväksy palkkoja
  • Uudet työntekijät
  • Palkkojen kehitys
  • Lomalaskenta
  • Palkanlaskennan velvoitteet

Tehtävät

  • Viimeisimmät tapahtumat
  • Käsittelijä poissa
  • Avoimet yhteyspyynnöt

Laajennokset

  • Saapuneet verkkokauppatilaukset
  • Viimeisimmät Visma Severasta siirtyneet aineistot
  • Viimeisimmät ohjelmistorajapinnan tapahtumat

Siinä ylätasolla hahmotelmaa mitä uusia widgettejä olisi vielä tulossa. Esimerkiksi tuo viimeiset tapahtumat -widget on ajaeltu näyttävän tältä:

Tai tuolla ylempänä mainittu Avoimet ostot ja kulut:

Palkanlaskennassa Verokortti-widget:

Ystävällisin terveisin,

Arto Muikku


A

Anonymous

19-07-2016 11:23 am tekijä Anonymous

Moi,

Milloin tuon ongelman pitäisi korjaantua noiden kohdistumattomien viitesuoritusten osalta? Meidän yrityksissä näkyy edelleen kohdistumattomissa viitesuorituksissa vanhoja viitesuorituksia vuosien takaa.

A

Arto Muikku

19-07-2016 11:52 am tekijä Arto Muikku

Moi,

Tarkensin korjausten statusta tuohon ylimpään viestiin. Tuo kohdistumattomat viitteet + muut loput odottavat vielä julkaisua ja uskon, että viimeistään elokuussa olisivat ulkona ja kaikilla käytettävissä.

A

Arto Muikku

07-09-2016 10:54 am tekijä Arto Muikku

Hei,

Aloitusnäkymien muokattavuus alkaa hahmottua ja alamme toteuttamaan sitä lokakuussa. Alla muutamia kuvia miten sen on ajateltu toimivan. Käyttäjä voi jatkossa poistaa haluamansa widgetit aloitusnäkymistä sekä vaihdellä niiden paikkaa. Sekä tietenkin lisätä työpöydille uusia erillisen "widget-kirjaston" kautta:

A

Anonymous

11-09-2016 7:17 pm tekijä Anonymous

Hyvältä näyttää. Onko muokattavuudesta suunniteltu yhtiökohtaista, tai onko se ehkä käyttäjätunnukseen sidottu? Eli voiko/pystyykö/joutuuko etusivin asetuksia räätälöimään riippuen siitä, missä yhtiössä milloinkin on.

A

Arto Muikku

22-09-2016 9:46 am tekijä Arto Muikku

Pitää olla sekä että. Voidaan muokata työpöydät yrityskohtaisesti, mutta on syytä tehdä myös ruksi missä voin asettaa muokkaamani työpöydän näymään myös kaikissa yrityksissä.

Logga in eller Registrera digför att publicera en kommentar