HUOM! Osa tässä ohjeessa olevista toiminnallisuuksista on vielä pilottikäytössä
Ennusteen syöttö
Ennuste on työkalu, jolla voidaan arvioida tilikauden tuloja ja kuluja perustuen toteutuneisiin ja budjetoituihin arvoihin tai tuotuihin kirjanpidon tietoihin. Ennusteen teko aloitetaan kohdasta Luo uusi. Luo uusi-kohdassa annetaan ennusteelle nimi valitaan joko Rullaava ennuste tai Ennuste ajalle. Rullaava ennuste elää alv-lukituspäivän mukaan eli ennuste lähtee liikkeelle aina alv-lukkopäivää seuraavasta kuukaudesta.
Ennusteen pohjaksi voidaan valita valmiit luvut tai käyttää tyhjää pohjaa. Kun valitaan käytettäväksi valmiit luvut, niin valitusta aineistosta valitaan kullekin ennusteen kuukaudelle uusimmat kuukausiarvot. Eli mikäli pohja-aineisto tai luotava ennuste on yli vuoden pituinen, tulee eri vuosien kuukausille samat arvot.
Valintaa Rullaava ennuste tai Ennuste ajalle ei voi muuttaa enää ennusteen luonnin jälkeen, mutta ennusteen kestoa voidaan muokata. Ennusteen voi poistaa, kopioida tai valita ensisijaiseksi kolmen pisteen kautta. Ensisijainen ennuste näkyy esim. Raportilla vertailusarjan valinnassa ensimmäisenä.
Ennuste voi olla tilassa Valmis tai Kesken. Jotta ennustetta voidaan muokata täytyy sen olla tilassa "Kesken." Valmis tilassa olevaa ennustetta ei voida muokata.
Jos ennusteen yhteensä riville syötetään arvo, vähennetään ensin ennusteella oleva toteuman summa, ja jäljelle jäävä arvo jaetaan tasan ennusteen kuukausille. Jakojäännös asetetaan ennusteen ensimmäiselle kuukaudelle.
Ennustetta on mahdollista syöttää samaan aikaan useamman käyttäjän toimesta. Jokaisen ennusteen arvon syöttämisen jälkeen ennusteelle päivitetään kaikki muuttuneet arvot. Näin myös mahdollisesti muiden käyttäjien samanaikaisesti syöttämät arvot tulevat näkyviin.
Ennusteen syötössä voidaan hyödyntää näppäimistön pikakomentoja. Valituilla soluille voidaan suorittaa seuraavat toiminnot:
Copy (Ctrl + c) -> Ottaa talteen valittujen solujen arvot
Paste (Ctrl + v) -> Tallentaa kopioidut arvot valittuun soluun ja siitä eteenpäin muille kopioinnin perusteella
Cut (Ctrl + x) -> Poistaa valittujen solujen arvot ja ottaa valittujen solujen arvot talteen
Fill (Ctrl + k) -> Syöttää valitun solun (yksi solu) arvon taulukon kyseisen rivin lopuille soluille. Komento tulee tehdä solusta joka sisältää kopioitavan arvon
Delete -> Poistaa valituilta soluilta arvot
Ennusteen import/export
Ennusteen arvot voi viedä/tuoda exceliin. Arvoja voi muokata excelissä ja tuoda muokatut arvot takaisin controlleriin. Tilit kohdistetaan numerolla ja laskentakohteet sekä otsikot nimellä.
Tiliryhmälle syöttäminen
Tiliryhmälle syötettäessä arvo tallennetaan tiliryhmän ensimmäiselle tilille. Tiliryhmälle syöttäminen yliajaa tilin alla olleet aiemmat arvot.
Laskentakohteelle syöttäminen
Ennuste voidaan syöttää myös laskentakohteelle. Syöttäminen tapahtuu valitsemalla laskentakohde laskentakohde filtteristä. Arvoja voidaan syöttää laskentakohdeyhdistelmälle, valitsemalla ne molemmat jolloin arvot menevät molemmille laskentakohteille.
Laskentakohdeotsikon x alle syötetty arvo näkyy muiden otsikoiden kohdistamattomana.
Otsikon alla voi olla arvoja joka on sekä kohdistamattomissa tai laskentakohteilla. Syöttäminen toiseen yliajaa toisen. Laskentakohdehierarkiassa arvoja voi olla kaikilla tasoilla. Tällöin hierarkian alempien tasojen arvot lasketaan lasketaan mukaan ylemmillä tasoilla olevien arvojen kanssa.
Ennustenäkymä
Ennusteella näytetään toteutuneet arvot niiltä osin kun toteuma löytyy eli alv-lukituilta kausilta. Kun ennuste haetaan Raportit-näkymästä, niin näytetään ennusteelle syötetyt alkuperäiset arvot.
Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei
Send feedback