SISÄLTÖ
- Palkat -palvelun laskutusperuste
- Veloitettavien palvelujen avaaminen ja sulkeminen palkansaajan tiedoista
- Netvisor palkka-paketti
- Palkanlaskennan laskutusperusteet pakettiasiakkaalle
- Matka- ja kululaskut paketissa
- Matkat -palvelun laskutusperuste
- Visma Scannerin laskutusperuste
Palkat -palvelun laskutusperuste
Tässä ohjeessa kerrotaan miten Netvisorin Palkat -osion veloitukset muodostuvat. Pakettihinnoittelusta on kerrottu tarkemmin tästä.
Laskutusperusteena on palkansaajan perustietoihin valittu palvelu "Palkat", josta peritään kuukausiveloitus. Kuukausiveloituksen määrä perustuu henkilöstövolyymiin, jonka voi tarkistaa voimassa olevan hinnaston mukaan.
Mikäli palkansaajalle halutaan laskea palkkoja tulee palkansaajan asetuksissa "Palkat -palvelu" olla päällä. Palkat -palvelun ollessa päällä palkansaajalle voidaan muodostaa niin monta palkkalaskelmaa kuin halutaan, mutta veloitus menee myös, vaikka kyseisellä kuukaudella ei muodostettaisiinkaan yhtään laskelmaa.
Palvelun suljettaessa veloitus päättyy kuluvan kuukauden loppuun ja palvelu sulkeutuu kuukauden päättyessä. Vaikka palkansaajan Palkat -palvelu on suljettu tulee hänen tiedot silti mukaan raportointiin.
Huomaathan, että palkansaajan passivointi ei poista laskutusperustetta. Passivoinnilla on vaikutus ainoastaan palkansaajan näkyvyyteen palkansaajalistauksella ja tietyillä raporteilla.
Veloitettavien palvelujen avaaminen ja sulkeminen palkansaajan tiedoista
Veloitettavien palveluiden avaaminen ja sulkeminen tapahtuu joko palkansaajan perustiedoista tai palkansajalistauksesta massatoiminnolla.
Palkansaajakohtaisesti:
Palkat > Henkilöstö > Palkansaajalistaus > klikkaa palkansaajan nimestä > Veloitettavat palvelut > Palkat -palvelu tai Matkat -palvelu
tai massatoimintona kohdasta:
Palkat > Henkilöstö > Palkansaajalistaus > klikkaa haluttujen palkansaajien nimien edessä olevat ruudut ruksilla > Käsittele x valittua > Muokkaa käyttöoikeuksia > Avaa/Sulje Palkat -palvelu tai Matkat -palvelu.
Netvisor palkka-paketti
Netvisor Palkat on kaikenkokoisten yritysten palkanlaskentaan sopiva paketti. Palkat-paketin voit valita, jos yrityksellä ei ole tarvetta muun taloushallinnon hoitamiseen Netvisorissa. Paketti voidaan ottaa käyttöön uudelle asiakkaalle, tai asiakkaalle, jonka palkat jo lasketaan Netvisorissa.
Palkka-paketti sisältää:
- Palkanlaskentaprosessin
- Palkkojen hyväksynnän
- Palkkojen maksamisen
- Tilisiirrot
- Kirjanpidon tositteiden muodostaminen
- Viranomaisilmoittamisen
- Yrittäjäpalkan
- Raportit
Palkat -paketti sisältää kaiken, mitä tarvitset tehokkaaseen palkanlaskentaan: työajankirjauksen mobiilisovelluksella tai käyttöliittymässä, rajapinnan, monipuoliset palkanlaskennan ominaisuudet, yrittäjäpalkan, matka -ja kululaskut, kirjanpitotositteiden muodostamisen, viranomaisilmoittamisen sekä palkkojen ja tilitysten maksamisen. Palkkapaketista veloitetaan voimassa olevan hinnaston mukaan kiinteä kuukausihinta ja palkansaajakohtaiset palvelut normaalin hinnoittelun mukaisesti porrastetusti.
Palkanlaskennan laskutusperusteet pakettiasiakkaalle
Mikäli yrityksen Netvisor-sopimus on ns. pakettisopimus (Basic, Core, Professional, Premium) muodostuu veloitus valittavista palveluista. Palkanlaskenta ja työajankirjaus ovat yksi lisäpalvelu ja ne kuuluvat aina yhteen.
Paketti-hinnoittelussa palkanlaskenta ja työaika kuuluvat yhteen. Palkat -palvelu on edelleen palkansaajakohtainen palvelu ja veloitus muodostuu kuukausittain palkansaajalla päällä ollessaan riippumatta siitä muodostetaanko palkansaajalle palkkalaskelma vai ei tai kirjataanko palkansaajalle työaikaa vai ei.
Laskutusperusteena on palkansaajan perustietoihin valitut palvelut. Kuukausiveloituksen määrä perustuu henkilöstövolyymiin, jonka voi tarkistaa voimassa olevan hinnaston mukaan. Palkansaajien hinnoittelu on paketissa porrastetusti/progressiivisesti: Käyttäjäveloitukset laskutetaan portaittain, esim. ensimmäiset viisi käyttäjää maksaa aina 5€/hlö/kk, seuraavat 95 3€/hlö/kk jne.
Ennen tämä on ollut niin, että kaikki palkansaajat ovat samanhintaisia käyttäjämäärän/palkansaajien määrän mukaan, mutta tämä on muuttunut tuon pakettihinnoittelun myötä.
Matka- ja kululaskut ja kuittiskanneri ovat näistä vielä erikseen ostettava lisäpalvelu. Matkat -palvelun hinnoittelu on transaktioperusteinen. Palkansaajasta menee Matkat -palvelun kuukausiveloitus silloin kun palvelu on valittu päälle palkansaajalle ja osion toimintoa on käytetty kyseisen kuukauden aikana. Veloituksen aktivoivia toimintoja ovat matka- tai kululaskutapahtuman muodostaminen ja kuittiskannerin käyttäminen.
Kaikkien palveluiden käyttöönotto tapahtuu Storesta, johon pääset kirjautumalla Netvisor-käyttöliittymään ja klikkaamalla yläpalkin Store-kuvakkeesta.
Tarkemmin ominaisuuksi pääset vertailemaan täällä ja hinnastoon pääset tästä.
Matka- ja kululaskut paketissa
"Matkat" -palvelu ei toimi yksin pakettiasiakkaalla Matka- ja kululaskujen ja kuittiskannerin aktivoimiseen, vaan niiden käyttöönotto tarvitsee kyseisen osion hankinnan Storesta Netvisor-paketin täydentämiseksi. Vasta tämän jälkeen "Matkat -palvelu" ruksittuna palkansaajan perustiedoissa aktivoi Matka- ja kululaskut käyttöön kyseisen palkansaajan kohdalla. Veloitus on palkansaajakohtainen. Veloitus muodostuu palvelun ollessa ostettuna kun yksikin matka- tai kululasku tai kuittiskannerin käyttö on tehtynä kyseisen kuukauden aikana.
Jos yrityksellä ei ole Matka- ja kululaskujen osiota ostettuna ei "Matkat -palvelua" voida raksia palkansaajan perustiedoista, vaan valinnan voi tehdä vain Palkansaajalistauksen kautta massatoiminnolla kohdassa
Palkat > Henkilöstö > Palkansaajalistaus > klikkaa haluttujen palkansaajien nimien edessä olevat ruudut ruksilla > Käsittele x valittua > Muokkaa käyttöoikeuksia > Avaa/Sulje Matkat -palvelu.
"Matkat -palvelu" valinta palkansaajalle ilman Matka- ja kululaskujen osiota ei mahdollista matka- ja kululaskujen käsittelyä eikä myöskään aiheuta veloitusperustetta.
Matkat -palvelun laskutusperuste
Matkat -palvelu tarkoittaa muiden kuin pakettiasiakkaiden osalta sitä, että se sisältää matka- ja kululaskujen laatimisen ja eScanin käytön.
Matkat -palvelun hinnoittelu on transaktioperusteinen. Palkansaajasta menee Matkat -palvelun kuukausiveloitus silloin kun palvelu on valittu päälle palkansaajalle ja osion toimintoa on käytetty kyseisen kuukauden aikana. Veloituksen aktivoivia toimintoja ovat matkalaskutapahtuman muodostaminen ja kuittiskannerin käyttäminen.
Pakettiasiakkailla veloituksen aktivoivia toimintoja ovat matkalaskutapahtuman muodostaminen ja/tai kuittiskannerin käyttäminen.
Yksittäisen palkansaajan Matkat -palvelun hallinnointi tapahtuu kohdasta:
Palkat > Henkilöstö > Palkansaajalistaus >klikkaa palkansaajan nimestä> Palkansaajan tiedot -välilehden lopusta löytyy "Matkat".
Visma Scannerin laskutusperuste
Visma Scanneria (eScan) voidaan käyttää kappaleveloituksella tai Matkat -palvelun kuukausimaksulla. Jos skannauksia tehdään paljon, tulee Matkat -palvelun kuukausimaksu edullisemmaksi.
Jos Visma Scanneria halutaan käyttää Matkat -palvelun kuukausimaksulla tulee Storesta valita lisäpalveluna "Matka- ja kululaskut" -osio ja suorittaa käyttöönotto. Palkansaajalle on valittava veloitettavista palveluista Matkat -palvelu käyttöön. Ennen paketteja, Netvisor HRM -palveluista tuli kytkeä päälle Matkat -palvelu sekä suorittaa Matkojen käyttöönotto.
Matkojen käyttöönoton pelkän Visma Scannerin käyttöä varten voi tehdä kevyemmin kuin mitä varsinainen käyttöönotto on. Pääset käyttöönoton vaiheisiin:
Palkat > Asetukset > Käyttöönotto > Matkat > Valitse > Aloita valittujen palvelujen käyttöönotto.
Kuittaa kaikki käyttöönoton vaiheet tehdyksi huolimatta siitä teetkö niihin muutoksia. Vähintään kohta "1. Henkilöiden lisäys" on suoritettava, jotta palkansaajalle voidaan valita päälle Matkat -palvelu veloittavista palveluista.
Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei
Send feedback